Olen erikoistunut lehdentaittoihin ihan sattumalta. Kaverini kertoi graafikon paikasta perustettavasa ilmaisjakelulehdessä ja siitä se lähti. Sittemmin jäin freelanceriksi ja tavaksi on muodostunut, että saan tekstit, kuvat ja satunnaisesti ohjeita ja teen kaiken siitä eteenpäin aina painotaloon saakka.
Olen ollut tekemässä yli kymmentä eri lehteä ja koonnut alusta loppuun vajaa sata numeroa. Näiden kanssa puuhailen tätä nykyä.

Pienen science fiction -yhdistyksen oma julkaisu. Aloitin lehden taittamisen Johanna Sinisalon voittaessa Finlandia-palkinnon ja tein sitä niin pitkään kuin muilta töiltäni kykenin.
Nykyään teen lehden kannet ja ylläpidän web-sivuja.
Lisää lehdestä netissä.

Vuonna 2003 sain tehtäväkseni rakentaa jo vuosia ilmestyneen lintuharrastajien julkaisun visuaalisen ilmeen uudistamisen. Haastavaa puuhaa, jota on jatkettu aina tähän asti. Osoituksen siitä, että olen tehnyt oikeita valintoja, sain lehden eteen tekemästäni työstä Vuoden Taittajan palkinnon.
Lisää lintuasiaa BirdLife Suomi ry:n web-sivuilla.

Olen tehnyt Suomen Luonnonvalokuvaajien julkaisua vuoden 2006 kakkosnumerosta lähtien. Sain käsiini hienosti suunnitellun taittosuunnitelman, jota on ollut ilo työstää.
Lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa ja julkaisuistani ainoa, jonka voit löytää marketin lehtihyllystä.
Yhdistyksen sivuilla lisää asiaa lehdestä, harrastajien webbikauppa ja läpileikkus aktiivisen ja asiaansa intohimolla suhtautuvan yhteisön tapahtumiin.

BirdLife Suomen jäsenlehti Tiira on ylipäätään ensimmäisiä lehtiä, joita olen päässyt tekemään. Vuodesta 2001 on lehdessä tapahtunut paljon. Sivumäärä on kasvanut, lehti painetaan kokonaan väreissä ja kuvia on enemmän.
Tiiran kanssa olen harjoitellut, kokeillut ja viilannut omaa osaamistani.
Lehteä ei voi ostaa mistään. Kirjastoista se kai löytyy, mutta panostamalla luonnonsuojeluun ja liittymällä jäseneksi, saat sen suoraan kotiisi.